Saunanhaltija ja vozo. Riihenhaltija ja vozo: Suomennos Marjaana Lehto kirjasta Lintrop Aado, Udmurdi usund, Eesti Rahva Muuseumi sari 5, Tartu 2003, s.138-139.

Saunanhaltija ja vozo

Saunanhaltija munco kuzo, munco murt tai tödi murt ”saunanisäntä, valkoinen ihminen”, joka asui saunan kaikkein pimeimmässä nurkassa, oli pitkä, keski-ikäisen miehen kaltainen olento, jolla oli yllään valkoinen paita ja jalassaan virsut. Sarapulin maakunnassa hänen arveltiin olevan pitkätukkainen ja yksisilmäinen. Hän puhui ja itki kuin sylilapsi. Ihmiset näkivät hänet vain ennen onnettomuutta. Kaasani kuvernementissä ja muualla Etelä-Udmurtian alueilla kuvailtiin saunanhaltijat pieniksi, karvaisiksi kääpiöiksi. (Harva 1914: s. 149- 150)

Saunaan ei saanut mennä yksin (Wichmann 1893: s.9), sillä saunanhaltija voisi piilottaa alusvaatteet tai pukiessa laittaa vaatteet solmuun. Hän voisi vaihtaa myös lapsen (Harva 1914: 149- 150).Myös saunanhaltijan näkeminen ennustaa jotain ikävää ja sen vuoksi täytyykin pitää ääntä saunaan mennessä (Sadikov 2000: s. 115). 1900-luvun alun tutkijan, K. Jakolevin selvitysten mukaan Kaaman takan elävät Udmurtit uskoivat, että saunanhaltijan lisäksi saunassa asustaa vielä kuzjirsi (pitkähiuksinen), jonka huvi on tehdä metkuja pesijöille (Jakolev 1915: s. 260). Joidenkin mielestä saunassa elää koko joukko henkiä, jotka toisinaan laulavat ja tanssivat siellä (Sadikov 2000: s. 115). Sellaisia öisin hylätyissä mökeissä, myllyissä ja saunoissa tanssivia pirunkaltaisia, yliluonnollisia olentoja nimitettiin Pohjois-Udmurtiassa vozoiksi. Saunanhaltijan ja vozon väliltä puuttuukin selvä raja. N. Pervuhhuni on kirjannut muistiin seuraavan:

Eräs nainen ajatteli pestä itsensä ja lapsensa saunassa joulun aikaan. Hän lämmittikin saunan ja lähti sitten kylpemään, mutta vozo tuli sinne naisen miehen muodossa, kun hän oli pessyt lapsensa, ja sanoi: ”Anna, minä vien hänet kotiin.” Nainen vastasi, että on parempi, jos hän itse vie, mutta mies väitti vastaan: ”Ei, parempi antaa minun viedä.” Nainen sanoi lopulta: ”Hyvä on, vie sitten.” Mies otti lapsen ja poistui. Nainen pesi itsensä puhtaaksi ja lähti tupaan takaisin ja kysyi mieheltään: ”Missä lapsi on? Anna hänet nyt minulle.” Mies vastasi ihmetellen: ”Mitä tarkoitat? Enhän ole saunassa käynytkään!” Nainen pelästyi, ja tietämättä, mitä tehdä, hän juoksi jälleen saunalle. Saunalle päästyään hän näki, että lapsi oli jotenkin tungettu saunan räystään alle ja itki siellä. Nyt alkoi myös nainen itkeä. Suurella vaivalla he saivat lapsen pois pinteestä (Pervuhhin 1889: s. 56).

Riihenhaltija ja vozo

Lopuksi pitää mainita vielä riihenhaltija obin murti, jolle pohjoisudmurtit uhrasivat riihessä syksyisin. Vaikkakin syksyllä on riihessä uhrattu myös niissä piirikunnissa, joissa mielikuva riihenhaltijasta puuttui (Harva 1914: s.150). Riihenhaltijan ulkomuodosta ei ole mitään tietoa. Toisinaan on arveltu vozojen puuhailevan myös riihessä:

Eräs poika kävi kerran tyttöjen luona iltaa istumassa. Kotimatkalle riihtä ohittaessaan hän kuuli, että siellä puitiin viljaa. Arveltuaan, että siellä jo heidän perheensä työskenteli, otti poika varstan ja meni riiheen. Vasta sitten, kun hän seisoi yhdessä rivissä viljanpuijien kanssa, hän näki, että ne ovat vallan vozat. Hän kauhistui, viskasi varstan kädestään ja juoksi taakseen katsomatta kotiinsa. Vaivoin hän ehti pelastautua veräjän sulkien ja ”oste, inmare!” sanoen vozojen kourista. Nuo uhkailivat. ”Olkoon sitten, tänään on sinulla hyvä päivä, mutta tulee myös meidän vuoromme.” Poika meni tupaan ja näki, että koko perhe nukkui (Pervuhhin 1889: s. 58-59).

Niin kuin aiemmin on mainittu, rakennusten haltijoiden nimiin tunkeutui toisin paikoin kristillisiä merkitysvivahteita, kildisin, kilsin – enkeli. Sen lisäksi ilmenee myös komeillakin vallitsevaksi muuttunutta haltijoiden demonisoinnin tendenssiä – kaikkia paikkoihin yhdistettyjä yliluonnollisia olentoja aletaan samastaa pahoihin henkiin periin tai vozoon. Niin kuin edellä on kerrottu, oli viimeinen monimutkainen sekaannus vedenhaltijoista, käännekohdissa ilmestyvistä esivanhempien hengistä; kansanuskon ja kirkon välillä levinneistä saatanakuvitelmista.

Suomennos Marjaana Lehto kirjasta Lintrop Aado, Udmurdi usund, Eesti Rahva Muuseumi sari 5, Tartu 2003, s.138-139